Siinähän kävi sitten tosiaan niin, että kun eilen illalla kävelimme keskustasta asuntolalle, kissanpentu oli edelleen samalla paikalla. Maukui ja kiehnäsi, meinasi välillä jäädä auton alle ja oli muutenkin niin avuttoman näköinen. S sitten puoliksi vitsinä heitti, että otetaan se mukaan. Minua ei tarvinnut paljoa yllyttää, kun jo kissa oli sylissä ja menossa hyvää vauhtia asuntolalle. Tarkoitus oli antaa sille vähän ruokaa ja mahdollisesti pestä se, ja sen jälkeen viedä se takaisin.

Pääsimme livahtamaan huoneeseen niin, ettei kukaan  nähnyt kissaa. Tonnikala teki kauppansa ja lisää olisi pitänyt saada. Eipä aikaakaan kun kisulle tuli hätä ja väänsi sellaisen tortun nurkkaan, että S:ltä meinasi oksennus tulla siitä huolimatta että roikkui ikkunassa :) Eipä siinä sitten auttanut kuin rueta siivoushommiin. Nimesin kissan sitten Ripsaksi, ihan sen vatsantoiminnan perusteella :) 

Kissa oli/on todella kesy ja tykkäsi tulla syliin. Päätin pestä sen, koska se haisi ihan samalle kuin kaupan lihatiskit täällä(todella pahalle). Vesipesu vessan lavuaarissa ja sitten kuivaus pyyhkeeseen. Sittenpä pojalle maistuikin uni ja minun syli oli siihen mieluisin paikka :) Läppärillä ollessani, Ripsa tuli viereen nukkumaan, aivan ihana veijari :)

1244116155_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koska turkki oli vielä kostea, päätettiin pitää se yön yli täällä ja viedä päivällä takaisin. Kenkälaatikkoni kansi toimitti hiekkalaatikon virkaa ja hiekka haettiin ulkoa. Eikä tarvinnut enää lattialta siivota ulosteita, nätisti meni laatikolle asioimaan aina kun tuli hätä.

Nukkumaan kisu kävi lattialle minun hyttysverkon helman päälle. Aamulla havahduin kuuden aikaan oppilaiden "yöllisiin" ääniin(eivät olleet vielä nukkumaan asti selvinneet) ja huomasin että kisu oli kiivennyt viereeni nukkumaan :) Siinä se vielä nukkui monta tuntia.
Ruoka maistui taas aamulla ja meteli oli aikamoinen kun lisää olisi pitänyt saada. Kissa oppi heti missä ruoka on ja tuli jääkaapin eteen vaatimaan lisää :) Meidänkin huoneesta kuului sitten kerrankin musiikki, että saatiin maukuminen kuulumattomiin. Asuntolan "päällikön" huone on ihan tuossa lähellä ja sen takia yritettiin olla hissukseen.
Muutamat tytöt kävivät katsomassa aamulla kissaa ja minä siinä jo tuumasin, että ottaisin kissan itselleni jos olisin Suomessa. Kun sitten oltiin menossa viemään sitä takaisin sinne mistä se löydettiin, yksi tytöistä ilmoitti että hän ottaa kissan :) Se oli aivan mahtava uutinen. Tyttö läksi samantien viemään viemään kissaa uuteen kotiin Kalambakaan. Onhan se todella suloinen, ihana raidallinen turkki ja siniset silmät. Kuvasta ei oikein erota kuinka kirkkaan siniset silmät kisalla onkaan.
Ripsan hännässä oli jotain vikaa, liekö ollut syntymästä asti sellainen. Hännän tyvi on ihan normaali, mutta pää on tavallaan taittunut ja häntä näyttää siltä kuin olisi kipprurassa. Ei se kuitenkaan tuntunut aristavan häntää, joten tuskin se on katkennutkaan, ellei sitten ole jo luutunut uudelleen.
1244115714_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ripsa lähdössä uuteen kotiin :)
Jotta ei ihan menisi pelkäksi kissailuksi koko homma, niin käytiin tosiaan eilen syömässä S:n kanssa keskustan tavernassa. Ruokalista, joka viimeksi oli englanniksi olikin mystisesti kadonnut ja tilattiin mitä mieleen tuli. Tarjoilija pyysi erään asiakkaan avuksi, koska ei itse uskaltanut/osannut hoitaa tilauksia englanniksi. Tzatzikia, kreikkalaista salaattia ja lihapullia, ruoka oli jälleen kerran todella hyvää :)
1244117056_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
"Lihapulla-annokseni" ja taustalla kreikkalaista salaattia.
1244116833_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Näitä lommoisia autoja täällä on joka puolella, tämä ei ole edes vielä pahasti rutussa..
1244116772_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Eräässä pihassa oleva, muovipulloista askarreltu koriste :)
1244116939_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Täällä kasvukausi on jo paljon pidemmällä ja kesäkurpitsatkin syötäviä.
1244116993_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Asuntolan pihassa kasvava puu, joka aloittelee nyt kukintaansa.
Jostain syystä blogi taas vammailee, eikä suostu laittamaan kuvia kauemmas toisistaan ja tekstistä. Pahoittelen siis huonoa ulkoasua!